perjantai 20. joulukuuta 2013

Butiikkien joulukalenteri, 20. luukku







20. luukusta kurkistamme VUORIORTTA-tonttupajaan!

Vuoriortan pieni perhe valmistautuu Jouluun uudessa kodissa. 
Näin Joulun aikaan iltasadut ovat jo kovin tonttu-painotteisia. Tässä ote poikamme lempiaiheesta "kotitontuista":

<3 <3 <3 <3 <3

“Entisaikaan jokaisessa talossa - siis maalaistalossa - oli oma tonttunsa. Tonttu kuului taloon, kotiin, sellaiseen paikkaan jossa ihminen oli.

Kun ihminen rakensi itselleen talon ja sillä tavoin asettui johonkin paikkaan pysyvästi asumaan, siihen paikkaan muutti myös tonttu.

Joidenkin tarinoiden mukaan paikan ensimmäinen asukas jäi taloon sittemmin kotitontuksi.
Mutta usein tonttu tuli jo siihen paikkaan, johon ihminen leiriytyi ja teki itselleen nuotion. Ei kuitenkaan ensimmäisellä kerralla, vaan vasta sitten kun siitä paikasta tuli ihmisen vakituinen leiripaikka.

Ei ole lainkaan sattumaa, että tontti ja tonttu ovat melkein sama sana. Tontti on jonkun ihmisen oma paikka, se kuuluu hänelle ja sillä on rajat, jotka erottavat sen naapuritonteistatai asumattomasta ympäristöstä. Kun jokin paikka on ihmisen oma, siinä paikassa on aivan oma henki ja tunnelma. Ihmiset vaihtuvat, mutta paikka säily, se on vanhempi kuin ihmiset.

Tonttu oli juuri tuon paikan henki, sen ylläpitäjä. Tonttu oli talossa aina, sukupolvesta toiseen, talon syntymisestä sen häviämiseen saakka. Ja tontun kanssa oli paras pysyä väleissä, sillä ei ihminen voi omassa paikassaankaan ihan miten vain toilailla.“

Suomen kansan tonttuaarre, E. Ojanen, A. Jokinen

<3 <3 <3 <3 <3

Näihin kuviin ja tunnelmiin VUORIORTTA toivottaa teille kaikille
Iloista ja Tunnelmallista Joulunaikaa!

VUORIORTTA lahjoittaa Joulukuun ajan vuoriortta.fi-verkkokaupassa myydystä lastenvaatteesta ja -päähineestä 10% Uusi Lastensairaala 2017-hankeelle! Vuoriortta-tuotteet löydät täältä: klik!
Lahjakortit voimme toimittaa myös sähköpostitse, eli ehtivät näin myös vielä pukin konttiiin :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti