lauantai 16. marraskuuta 2013

6 yötä lahjavalvojaisiin...

... ja sen kunniaksi Beloved (klik) kertoo tarinan yrttimerkeistä:




"Lapset olivat ahertaneet koko aamupäivän. Multa tuoksui, kevätaurinko paistoi ja pikkuinen hyötypuutarhamme oli melkein valmis. Taittelimme vielä paperitikkuihin siemenpussit ja pistimme maahan. Kasvimaalla oli tulossa porkkanaa, persiljaa, retiisiä, sipulia, basilikaa ja minttua.  Kastelimme huolellisesti ja odotimme jo malttamattomasti.

Viikon päästä sade oli piiskannut kylttimme multaan. Muutenkin koko kasvimaa näytti aika kurjalta eikä taimia näkynyt vielä. Pikkuisilla puutarhureilla meinasi tulla itku. Sillä hetkellä muistin soppalusikat joita olin kerännyt jo muutaman hetken kirpputoreilta. Nakuttelimme ensimmäiset yrttimerkit ja tyytyväisenä totesimme että ei haittaa enää sade eikä multa.

Ensimmäisen kerran yrttimerkit olivat esillä Kierrätystehtaalla vuonna 2009. Jännittyneenä kasasin pöytää ja laitoin tuoksuvia yrttejä riviin. Illalla kiersimme sukulaisnaisten lusikkalaatikot ja nakuttelimme lisää tuotteita! Yrittmarkkerit ilahduttavat nyt useassa kotipuutarhassa ja yrittiruukun kyljessä vaikka näin marraskuussakin.

Mikä on sinun lempiyrttisi?"


Belovedin yrttilusikoihin pääset tästä: klik! Ja Beloved (kenties yrittilusikoineen?) on tietenkin myös mukana Lahjavalvojaisissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti