keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Vuotar mukaan joukkoon!

"Sen lisäksi, että palvelu helpottaa yrittäjän arkea, se helpottaa myös kuluttajaa löytämään kotimaisia tuotteita. Itsekin kuluttajana suosin mielelläni kotimaista, mutta monesti tuotteiden etsiminen kymmenistä eri verkkokaupoista voi olla niin hankalaa, että lopulta jää koko tuote hankkimatta. Kun suomalaisia tuotteita löytyy yhdestä paikasta, helpottaa se paljon myös tuotteiden ostamista."

Näin kertoo Jenni Novamo Vuotarista. Kiinnostus heräsi, kun Suomen käsityöyrittäjien ryhmässä oli puhetta portaalista. Mutta oli taustalla myös ajatuksia vastaavasta palvelusta:

"Olin myös hiljattain avomiehen kanssa miettinyt, miten hyödyllinen vastaava palvelu olisi monelle käsityöyrittäjälle. Ja sitten sellainen tulikin vastaan!" kertoo Jenni Novamo. Näin hän siis päätti liittyä mukaan joukkoon, ja seuraavassa enemmän Jennin ajatuksia palvelusta sekä Vuotarin tarina.





Miten näette yrityksesi hyötyvän portaalista?

Uskoisin ihmisten löytävän paremmin verkkokauppaani. Lisäksi voin itse hieman höllätä markkinointitehtävissä, jolloin minulle jää enemmän aikaa suunnitella ja valmistaa tuotteita. Se tuotteiden valmistamiseen käytetty aika jää helposti aika pieneksi, kun yritykseen liittyy niin paljon muutakin työtä.

Miksi näet, että juuri sinun yrityksesi tuotteet sopivat portaaliin?

Tuotteeni sopivat mielestäni hyvin tähän portaaliin. Ne valmistetaan pienissä erissä Riihimäellä, ja mahdollisuuksien mukaan käytän kotimaisia sekä itse kasvatettuja raaka-aineita. Tuotteeni eivät ole ns. perinteisiä käsityötuotteita, ja ehkäpä joku löytääkin tuotteeni portaalin kautta ihan vahingossa.

Minkälaisten yritysten näet sopivan hyvin portaaliin?

Portaaliin sopivat pienet kotimaiset yritykset, jotka valmistavat tuotteitaan itse pienissä erissä.




Vuotarin tarina

Vuotar on hahmo Suomen mytologiassa. Vuotar oli voiteiden tekijä, joka valmisti voiteita voimallisesta vedestä ja mielehisestä medestä mieluisassa metsolassa. Yritys-Vuotar valmistaa kosmetiikkaa: saippuaa, huulivoiteita, vartalovoita, salvoja, kuorintoja... Kaikki Vuotaren tuotteet tehdään pienissä erissä Riihimäellä ensiluokkaisista raaka-aineista. Tuotteet ovat turvallisuusarvoituja ja täyttävät kaikki EU:n kosmetiikkalainsäädännön kriteerit (suurin osa tuotteista täyttää myös luonnonkosmetiikan kriteerit). 

"Innostus kotitekoiseen kosmetiikkaan sai alkunsa sikoisia odottaessa, mutta saippuaa en tuolloin vielä lipeän takia uskaltanut tehdä. Kesällä 2009 ostin ensimmäiset kylmämenetelmäsaippuat Riihimäen markkinoilta ja ihastuin noihin saippuoihin niin paljon, että päätin uskaltaa tehdä saippuaa. Saippuan tekoa kokeilleet tietävät, että saippuan tekemiseen jää koukkuun ja niin jäin miekin!" kertoo Jenni yrityksen syntytaipaleesta.

Jossain vaiheessa peheen kaapit olivat täynnä saippuaa, mutta Jennin teki mieli vain tehdä lisää. Silloin Jenni päätti ostaa turvallisuusarvioinnin ja perustaa yrityksen, jonka avulla rahoittaa hoitovapaan aikaista harrastusta: 

"Sitten teki mieleni tehdä huulivoiteita ja ostin myös niille turvallisuusarvioinnin. Nälkä kasvaa syödessä ja shoppailin kerralla turvallisuusarvointeja ihan urakalla ja aloin tekemään mm. vartalovoita, kuorintoja, nestesaippuaa, voidepaloja, kehäkukkasalvaa."

Vuotaren päätuotteet ovat yhä saippuat, ja hyvänä kakkosena tulevat värikkäät huulivoiteet, jotka ovat kaikki yli 95-prosenttisesti luomuviljellyistä raaka-aineista valmistettu. Jenni on myös tehnyt saippuoita mittatilauksena yrityksille, mikä on kerännyt suosiota. 

"Tällä hetkellä tuotteillani on kysyntää enemmän kuin mitä ehdin valmistamaan, ja yritän täysipäiväistää itseni saippuantekijänä pian päättyvän hoitovapaani jälkeen." tiivistää Jenni tämän hetken tunnelmiaan.




*****

Kiitos Jenni, ja lämpimästi tervetuloa Vuotar mukaan joukkoon! Vuotaren tuotteita voit käydä ihailemassa ja ostamassa yrityksen verkkokaupasta (KLIK), ja syksyllä tuotteet päivittyvätkin osoitteessa astubutiikkiin.fi.

Jutun kuvat kuvaavat Vuotaren tuotteita ja on saatu jutun käyttöön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti