tiistai 21. toukokuuta 2013

Jenni JJ mukaan joukkoon!

"Aikaa ja vaivaa säästyy. Näkyvyys, ja vaikka tuotteita olisi laidasta laitaan, niiden ideologia on sama."

Näin kuvailee Jenni Räike astubutiikkiin.fi -palvelun hyviä ominaisuuksia, joiden perusteella hän päätti liittyä mukaan joukkoon! Seuraavassa Jennin ajatuksia portaalista sekä Jenni JJ:n tarina.





Mikä herätti kiinnostuksesi astubutiikkiin.fi-portaaliin?

Olen pähkäillyt mainostamisen kanssa paljon. Itselläni ei ole juurikaan kiinnostusta hoitaa sitä; mieluummin käytän aikaani tuotteiden valmistamiseen kuin siihen. Vaikka näkyvyyttä on jo jonkin verran tullut, sitä tarvitaan vielä enemmän. Mielestäni on myös ihanaa, että saman henkisiä tuotteita ja pieniä yrityksiä kootaan saman katon alle!

Miten näet yrityksesi hyötyvän portaalista?

Näkyvyys on ehdottomasti tärkein: tuotteet olisivat paremmin löydettävissä.





Miksi näet, että juuri sinun yrityksesi tuotteet sopivat portaaliin? 

Tuotteissani on ajateltu ekologisuutta kotimaisten ja kierrätettyjen materiaalien sekä käyttöiän suhteen. Tuotteissa on aistittavissa samaa henkeä ja leikkimielisyyttä kuin muissa portaalissa mukana olevissa tuotteissa. Uskon, että tietyn tyyppiselle asiakasryhmälle tällainen portaali tulee olemaan todella hyödyllinen!

Minkälaisten yritysten näet sopivan hyvin portaaliin?

Pienten yritysten. Varmasti suuretkin kiinnostuvat, mutta pienille yrityksille palvelusta on enemmän hyötyä, kun monta pientä yritystä tuotteineen on keskitettynä samaan paikkaan.




Jenni JJ:n tarina

Jenni JJ on "yhden äidin yritys", joka valmistaa mm. lasten vaatteita ja asusteita käyttäen mahdollisimman paljon kotimaisia ja kierrätettyjä materiaaleja. Vaatteiden pitkään käyttöikään on myös panostettu.

"Olen valmistunut pukuompelijaksi 2008, ja alunperin oli tarkoitus tehdä hienoja vaatteita hienoille aikuisille. Suunnitelmat kuitenkin muuttuivat, kun maailmaan saapui oma peikkotyttö 2010. Tein hänelle talvihatun, kun en mieleistä kaupasta löytänyt. Siitä seuranneen innostuksen kautta rupesin ideoimaan myös vaatteita. Kun syksyllä 2012 tyttö meni päiväkotiin, ryhdyin täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Kesällä kävin myymässä muutamissa tapahtumissa, ja vihdoin keväällä 2013 sain auki oman nettikaupankin!"

Tällä hetkellä Jennillä on ystävä ensimmäisenä työharjoittelijana työhuoneellaan Helsingissä, ja välillä hän palkkaa vanhaa koulukaveriaan ruuhkahuippuja tasoittamaan. Muuten hän tekee kaiken itse.

"Tarkoitus on mennä muutamiin myyjäisiin tänäkin kesänä. Varmistettuna on ainakin Skidit Festarit (KLIK) 7.7.2013, joten kenties nähdään siellä!" Jenni summaa kesän suunnitelmia.








*****
Kiitos Jenni, ja lämpimästi tervetuloa Jenni JJ mukaan joukkoon. Jenni JJ:n tuotteita voit käydä ihailemassa ja ostamssa Jennin nettikaupassa (KLIK) ja syksyllä tuotteet päivittyvätkin sitten osoitteeseen astubutiikkiin.fi.

Kuvat on saatu jutun käyttöön, ja kuvaavat Jenni JJ:n mallistoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti