tiistai 16. huhtikuuta 2013

Ululai mukaan!


Tänään saan paljastaa ensimmäisen valmistajan astubutiikkiin.fi -portaalissa: 
Se on mutkattoman kauniita asusteita valmistava Ululai!

Ululain tuotteet sopivat erittäin hyvin portaalin arvomaailmaan: "Alusta asti minulle on ollut tärkeää, että tuotteen alkuperä on eettisellä pohjalla. Siksi suunnittelun lisäksi myös valmistus toteutetaan kotimaassa. Näin voin varmistua siitä, että laatu, eettisyys ja käyttömukavuus toteutuvat jokaisessa tuotteessani." kertoo Lotta Hietanen Ululaista.

Seuraavassa Lotan vastauksia kysymyksiin, jotka mietityttävät varmasti muitakin portaalista kiinnostuneita yrityksiä:

Miten näet yrityksesi hyötyvän portaalista?

Sen sijaan, että markkinoisin omia tuotteitani ainoastaan Googlen, Facebookin tai muiden palveluiden kautta, voin tämän palvelun myötä profiloitua tietylle kohderyhmälle paremmin; kotimaista ja eettistä tuotantoa suosivat kuluttajat löytävät samasta palvelusta laajan valikoiman heille sopivia tuotteita. Itse olisin kuluttajana erittäin kiitollinen tällaisesta sivustosta.

Miksi näet portaalin hyvänä asiana?

Olen itse kuluttajana käyttänyt olemassaolevia suomalaisia palveluita sekä kansainvälistä Etsy.com -palvelua, ja näen että ne ovat yhä enemmän tätä päivää. Etsy.com -palvelussa on mielestäni tavoitettu paljon sitä ideaa, jota toivon myös astubutiikkiin.fi -palvelusta. Valikoima on laaja, yhdistävänä tekijänä on käsityö, ja palvelulla tuetaan pienyrittäjiä. Suomalaiset olemassaolevat palvelut ovat toistaiseksi jääneet vaiheeseen, eivätkä ole olleet näkyvillä siten, että suuri yleisö tietäisi niistä. Valikoimat eivät useissa ole riittävän laajoja, eikä sivuja päivitetä riittävän tiheään.

Miksi näet, että juuri sinun yrityksesi tuotteet sopivat portaaliin?

Ensinnäkin arvoni ovat yhteneväiset astubutiikkiin.fi -palvelun arvojen kanssa. Oman tuotemerkkini, Ululain, kantava idea on, että tuotteet valmistetaan kotimaassa. Näin voin taata, että tuotanto on eettisesti ja ekologisesti kestävällä pohjalla. Tunnen tekijät henkilökohtaisesti, maksan heille asianmukaisen hinnan tuotteista, ja voin luottaa, että saan vastineena hyvää laatua. Osa materiaaleista tulee suomalaisilta tiloilta, ja useat langat ovat värjäämättömiä ekolankoja. 

Toiseksi Ululai-tuotemerkin taival on alkuvaiheessa, ja juuri nyt on aika aloittaa voimakkaampi markkinointityö. Markkinoinnissa uskon olevan suureksi avuksi, jos pystyn profiloimaan tuotteeni kuulumalla isompaan ryhmään. Tästä on myös asiakkaalle merkittävää etua, kun kotimaisia tuotteita ei tarvitse poimia yksittäin sieltä täältä.

Kolmenneksi odotan saavani paremmin näkyvyyttä keskitetystä verkkopalvelusta kuin mainostamalla omia tuotteitani erillään.

Minkälaisten yritysten näet sopivan hyvin portaaliin?

Näkisin mielelläni muita, samantyyppisiä asioita liiketoiminnassaan arvostavia yrityksiä portaalissa. Edellytyksenä mielestäni tulisi olla, että ainakin yrityksen verkkopalvelussa näytillä olevat tuotteet valmistetaan Suomessa. Lisäksi toivoisin, että kaikkien mukana olevien yritysten tavoitteena olisi tehdä mahdollisimman laadukkaita ja kestäviä tuotteita. Myöhemmin näkisin mielelläni mukana myös suomalaisia palveluja kuten mobiilisovelluksia. Tällä tuotaisiin asiakkaalle mahdollisuus hankkia esim. lahjaksi myös aineettomia tuotteita. 

Mikä on Ululai?

Tuotemerkkini Ululai on syntynyt omista tarpeistani ja toiveistani löytää luonnonmateriaaleista valmistettuja, kauniita asusteita. Kun toivomiani yksinkertaisen kauniita ja laadukkaita asusteita ei löytynyt, keksin alkaa suunnitella niitä itse. Ululain tuotekehityksessä on alusta asti ollut kaverinani tekstiilimuotoilija Paula Tikkanen.

Alusta asti minulle on ollut tärkeää myös, että tuotteen alkuperä on eettisellä pohjalla. Siksi suunnittelun lisäksi myös valmistus toteutetaan kotimaassa. Näin voin varmistua siitä, että laatu, eettisyys ja käyttömukavuus toteutuvat jokaisessa tuotteessani.

Kerro vähän taustoistasi?

Ennen oman tuotemerkkini perustamista olin myynti- ja markkinointitiimin vetäjänä Pelistudio LudoCraftilla, joka on Pohjois-Suomen suurin pelialan yritys. LudoCraftin monialaisessa työyhteisössä yhdistyi korkeatasoinen teknologiaosaaminen sekä taiteellinen ammattitaito. Olen tehnyt markkinointi- ja myyntitöitä myös muissa IT-alan yrityksissä.

Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri. Kauppatieteen opit yhdessä työkokemukseni kanssa ovat todella hyödyksi nyt, kun yrittäjänä tulee hallita jokaista liiketoiminnan osa-aluetta. Työ- ja koulutustaustani auttavat myös kokonaisuuksien hahmottamisessa ja yritystoiminnan pitkän aikavälin suunnittelussa.


Ja lopuksi: Mikä herätti kiinnostuksesi astubutiikkiin.fi-portaaliin?

Huomasin Butiikin sivun Facebookissa, kun ystäväni oli tykännyt siitä. Kiinnitin huomiota erityisesti siihen, että palvelu keskittyy todelliseen suomalaiseen eli Suomessa valmistettuun muotoiluun ja käsityöhön. Olen kartoittanut markkinointi- ja myyntikanavia verkossa, ja astubutiikkiin.fi -palvelu vastaa toteutuessaan juuri omia tarpeitani. Saan tuotteeni sitä kautta näkyville sivustolle, joka edustaa itselleni tärkeitä arvoja: kotimaisuutta, laatua ja eettistä liiketoimintaa.

* * *

Kiitos Lotta! Oli ilo kuulla ajatuksiasi, ja uskon, että moni muukin luki nämä mielenkiinnolla - ja samalla pääsin minä ja te lukijatkin (?) tutustumaan Ululain kauniisiin tuotteisiin. Ululain tuotteita pääset ostamaan Ululain omasta nettikaupasta (KLIK) - ja syksyllä tuotteet päivittyvät sitten portaalin sivuillakin?!

Ja loppumainintana: jutun kuvissa Ululain tuotteita ja viimeisessä kuvassa hymyilee itse Lotta Hietanen.

2 kommenttia:

  1. Todella kiva blogi :) Hei montako vuotta opiskelit kauppatieteen maisteriksi ? Itse olen tällä hetkellä kauppaoppilaitoksessa eli toisen asteen oppilaitoksessa ja kun valmistun haluaisin opiskella kauppatieteen maisteriksi sekä olen paljon tuuminut montako vuotta opinnot vievät aikaa :)

    Kiitos jo etukäteen jos vastaat :)

    VastaaPoista